Miikka siirtyi Valhallaan

R.I.P Miikka.
Miikan menolippu Valhallaan leimattiin 08.50 Suomen aikaa tänä aamuna.

Valtiolla olisi ollut paljon aikaa ja monta tilaisuutta auttaa kansalaisensa hengissä kotiin hoitoon, mutta apua saatiin liian myöhään, ja vasta kovan painostuksen jälkeen.

“Lähtökohtaisesti Suomen valtiolla on vastuu kansalaisistaan, velvollisuus juontaa Suomen ratifioimiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, toteaa kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Schein”
-Lähde: Yle – uutiset

Ilmeisesti tämä vastuu koskee ainoastaan terroristijärjestöjen toimintaan osallistuneita, tai niitä tukeneita ihmisiä, joista on edelleen kova huoli, omien kansalaisten hengen, terveyden- ja hyvinvoinnin kustannuksella.

Samoin hallituksella on suuri huoli ihmisistä, jotka eivät edes ole Suomen kansalaisia lainkaan, ja joita lennätetään “vastuunkannon” hengessä Suomeen, samalla kun omat kansalaiset saavat kuolla ulkomailla pulaan joutuessaan.

Miikasta tuli tahtomattaan tämän hallituksen välinpitämättömyyden symboli ja marttyyri.