Kun Vasemmistoliiton entinen toiminnanjohtaja Misha Dillinger esittää suoria tappouhkauksia kanssasuomalaisille, jotka eivät jaa hänen ajatusmaailmaansa, syytettä ei nosteta.
Kun SDP:n kuntavaaliehdokas, Tapio Maja, uhkaa siivota kadut odineista, ja terästää uhkauksiaan vielä puheilla tarkka-ampujista ja puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvista jälkeläisistään, syytettä ei nosteta. Soldiers of Odinin jäsenet ovat kuitenkin erikseen tunnistettava ja määritelty ryhmä.
Kun oululainen entinen kaupunginvaltuutettu esittää kuolemanpartioita auttamaan katujen turvaamisessa ja edelleen ongelmana olevan raiskaus- ja grooming aallon ratkaisemiseksi, syytteen nosto on varma.
Vaikka edes mitään erikseen määriteltävää kansanryhmää ei kohteeksi mainittu.
Kun oululainen kansanedustaja julkaisee tavallisilta kansalaisilta saamaansa huolestunutta palautetta liittyen maahanmuuton negatiivisiin seurauksiin, on taas syyte varma.
Vähäisemmissä tapauksissa, kun tutkinnanjohtaja päättää lopettaa esitutkinnan, syytteen nostamisesta huolehtii itsensä jonkinlaiseksi valtakunnan viralliseksi politrukiksi nostanut Raija Toiviainen.
Päinvastaisessa tilanteessa, kuten Tapio Majan uhkailuissa, jopa eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan asiassa on vain käytetty tutkinnan päättäneen ylikonstaapelin harkintavaltaa.
Yllä olevasta on pääteltävissä, että oikeuslaitoksen ja viranomaisten puolueettomuus ja tasapuolisuus on vakavasti vaarantunut Suomessa.
Jos tätä lukeva ajattelee että ei koske minua, kannattaa miettiä toisenkin kerran:
Entäpä kun “monikulttuurisuus” väistämättä joskus sattuu omalle kohdalle?
Luotatko siihen että viranomaiset auttavat sinua? Vai käykö niin kuin Oulussa: Asiat yritetään lakaista maton alle, ja sinua uhkaillaan jos avaat suusi.
Tai kun kuitenkin joskus joudut erimielisyyksiin esim. työpaikallasi koko ajan kasvavan “wokeismin”, intersektionaalisen feminismin tai muun kulttuurimarxistisen suuntauksen edustajien kanssa,
uskotko että mahdollisessa oikeuskäsittelyssä kukaan enää puolustaa sinua?