Author's posts
Feb 09
Soldiers of Odin Portugal
Soldiers of Odin Portugal Uusi osasto on avattu Portugalin Lissabonissa Monikulttuurisuus on saapunut Portugaliinkin, ja vastineena on Lissabonissa kansallismielisten joukko päättänyt liittyä yhteiseen rintamaamme puolustamaan jokaisen maan omaa kansallista kulttuuria ja kansaa. Tilanne on Portugalissa melko uusi, ja ihmissalakuljettajat ovat vasta viime aikoina alkaneet operoida Portugali kohdemaanaan. Laittomia siirtolaisia on maassa toki aina ollut, …
Feb 06
Silakat Helsingissä 1.2.
Kävimme silakoita paistamassa Helsingissä 1.2. Koska vähälukuinen ja hiljainen silakkaparvi hajaantui sateessa nopeasti (taisi kotisohva houkutella näitä nettisotureita), kävimme vielä partioimassa keskustassa ja Itäkeskuksessa / Puhoksen ostarilla. Helsingin poliisi piti meille seuraa koko päivän, vaikka ehkä me olisimme pärjänneet ilmankin. Tänä vuonna olemme entistä yhtenäisempi, Finland tunnusten alla toimiva organisaatio ja meitä tullaan näkemään partioissa …
Dec 29
Viimeaikaista toimintaa
Viimeaikaista toimintaa Helsingin seudulla. Joulukuun päätapahtuma oli itsenäisyyspäivän Turvallinen Suomi Takaisin marssi, mutta olemme olleet muutenkin aktiivisia. Ennen itsenäisyyspäivää osallistuimme Kohti Vapautta kansanliikkeen tapahtumaan, joulukuussa kävimme useamman kerran Pasilassa Maidan2 miekkarissa ja joulun alla eräs jäsenemme koristeli tarroilla Helsingin keskustaa. Lisäksi tietysti partioimme ympäri Suomea säännöllisesti, mutta tällä kertaa kuviin valikoitui muuta toimintaa koska partiokuvia …
Dec 15
Soldiers of Odin tiedotuskanava Telegrammissa!
Seuraa Soldiers of Odin tiedotuskanavaa Telegrammissa! Asenna Telegram puhelimeesi ja klikkaa linkistä: https://t.me/soldiersofodin Yleinen tiedotuskanava Suomeksi https://t.me/soldiersofodinchat Yleinen chat – kanava https://t.me/sooworldwide Soldiers of Odin information channel in English Soldiers Of Odin jakaa tilannetiedotteita ja informaatiota tällä virallisella ja avoimella kanavallaan.Voit liittyä siihen ilman että muut näkevät sitä (tilaajalista ei ole julkinen) Lisää yksityisyysasetuksia Telegrammiin …
Nov 12
Itsenäisyyspäivä tulee, mutta onko itsenäisyyttä enää?
Yksi itsenäisen valtion tunnusmerkeistä, on muiden valtioiden tunnustamat ja itse valvotut rajat. Ruotsin vastaista rajaa ei valvo oikeastaan kukaan, ehkä satunnaista nuuskaratsiaa lukuun ottamatta. Venäjän puoleista rajaa valvoo venäjän sisäministeriö, joten olemme tässä asiassa täysin heidän armoillaan. Hallitus vain odottaa passiivisesti uutta siirtolaisvyöryä Ruotsi ei edelleenkään kunnioita Suomen itsemääräämisoikeutta, vaan sieltä voi edelleen Schengen- ja …
Oct 29
Itsenäisyyspäivän Soihtumarssi Oulussa
Aiemmin ilmoitetusta poiketen: Muutos tapahtumaan.. Meillä oli tarkoitus järjestää Kemissä 06.12.2019 soihtumarssi niille jotka Helsinkiin ei pääse. Oulussa järjestetään myös samanlainen tapahtuma ja me päätimme osallistua siihen, eli kaikki sinne. Kysymys on itsenäisyyspäivästä, joten toivomme että perinteiset keskisormen heiluttelijat jäisivät tällä kertaa kotiin.
Oct 26
Soppatykkioffensiivi!
Huomio! Soldiers Of Odin on päivittänyt kalustoaan ja hankkinut soppatykin. Hyökkäämme joulukuussa eri kaupunkeihin sopanjaon merkeissä. Ajat ja paikat ilmoitamme myöhemmin. “Soppatykki roadtrip” alkaa pohjoisesta kuitenkin ja kestää ainakin joulukuun. Mikäli joku kaupunki kieltää meitä jakamasta ruokaa vähävaraisille, niin mennään sitten porukalla sen kaupunginjohtajan luo lusikka ja lautanen kädessä pyytämään soppaa. Pääasia on et porukka …
Oct 22
Rajavalvonta! Nyt!
Jos Ruotsin Rajavartio edelleen aikoo luistaa vastuustaan ja kuvittelevat, että voivat laskea Suomen puolelle rajaa ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja olevia henkilöitä, tulemme aktivoitumaan Tornioon suojaksi omalle kansalle. Jos Suomen hallitus ei ennen sitä ymmärrä ottaa vastuuta maan sisäisestä turvallisuudesta ja käynnistää tehostettua rajavalvontaa järjestäytyneen rikollisuuden suitsimiseksi ja laittoman maahantulon estämiseksi, niin tulevat rohkeat suomalaiset raudanlujalla tahdolla …