Kukkavirta 188 tapahtumassa muisteltiin uhreja, mutta se muistutti myös siitä että oikeastaan mitään ei ole tehty

Terrori-iskusta on kulunut kaksi vuotta.

Vaikka iskun tehnyt marokkolainen “turvapaikanhakija” saatiin kiinni ja tuomittiin, ei tilanne muuten ole muuttunut lainkaan.

Suomessa on edelleen laittomasti tuhansia “turvapaikanhakijoita”, joilla ei ole oleskeluoikeutta Suomeen hylätyn hakemuksen vuoksi ja jotka muodostavat huomattavan turvallisuusriskin.

Seuraava isku on vain ajan kysymys.
Muutoinkin jatkuvasti lisääntyvissä raiskaus- ja pahoinpitelyuutisissa esiintyy koko ajan lisääntyvissä määrin Lähi-itä taustaisten miesten nimiä.

Vaadimme että hallitus ottaa tässä asiassa järjen käteen:

Laittomasti maassa olevat on palautettava kotimaihinsa.
Palautettavien kotimaat eivät voi kieltäytyä ottamasta vastaan omia kansalaisiaan.
Suomeen on saatava järjestely, jossa rikoksista tuomitut ulkomaalaiset voidaan syyttäjän esityksestä ja tuomioistuimen päätöksellä karkottaa kotimaahansa tuomion kärsimisen jälkeen. Ruotsissa tämä järjestelmä on jo toiminnassa.
Koko nykyinen kansainvaellukset mahdollistava turvapaikanhakujärjestelmä on lopettava, ja avunanto siirrettävä lähelle lähtömaita.

Koska hallitus ei ole kiinnostunut SINUN turvallisuudestasi, on aika ottaa aloite omiin käsiin.
Liity Soldier of Odiniin jo tänä viikonloppuna, täytä anomus täällä:

 

 

 

 

Kukkavirta 188, Turun terrori-iskun uhrien muistopäivä

Soldiers of Odin tahtoo omalta osaltaan kunnioittaa Suomen ensimmäisen, ja toivottavasti myös viimeisen islamilaisen terrori-iskun uhrien muistoa.

Toivomme että tilaisuus sujuu kaikin osin arvokkaasti ja rauhallisesti.

SOO partio vuosaari

Kuten lupasimme, olemme jatkaneet partiotoimintaa Itä-Helsingissä.
Tällä kertaa Vuosaaressa.

Vuosaaressa onkin viime aikoina  ollut rauhatonta.
Asiasta voi lukea lisää PT-Median raportista:

PT-median raportti Vuosaaren kivityksestä

Vuosaarelainen, ota rohkeasti yhteyttä, ja liity suojelemaan omaa asuinaluettasi!

Hae jäseneksi tästä

Miikka siirtyi Valhallaan

R.I.P Miikka.
Miikan menolippu Valhallaan leimattiin 08.50 Suomen aikaa tänä aamuna.

Valtiolla olisi ollut paljon aikaa ja monta tilaisuutta auttaa kansalaisensa hengissä kotiin hoitoon, mutta apua saatiin liian myöhään, ja vasta kovan painostuksen jälkeen.

“Lähtökohtaisesti Suomen valtiolla on vastuu kansalaisistaan, velvollisuus juontaa Suomen ratifioimiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, toteaa kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Schein”
-Lähde: Yle – uutiset

Ilmeisesti tämä vastuu koskee ainoastaan terroristijärjestöjen toimintaan osallistuneita, tai niitä tukeneita ihmisiä, joista on edelleen kova huoli, omien kansalaisten hengen, terveyden- ja hyvinvoinnin kustannuksella.

Samoin hallituksella on suuri huoli ihmisistä, jotka eivät edes ole Suomen kansalaisia lainkaan, ja joita lennätetään “vastuunkannon” hengessä Suomeen, samalla kun omat kansalaiset saavat kuolla ulkomailla pulaan joutuessaan.

Miikasta tuli tahtomattaan tämän hallituksen välinpitämättömyyden symboli ja marttyyri.

SOO partio Itäkeskus – Puhos

Soldier of Odin suoritti katupartiointia Itä-Helsingin alueella, johtuen äskettäin sattuneesta joukkopahoinpitelystä, jossa joukko maahanmuuttajataustaisia nuoria pahoinpiteli kantasuomalaisen nuoren itäkeskuksen metroasemalla.

Etenkin Puhoksen ostoskeskuksen alue oli todella huolestuttavassa tilassa:
Suuria joukkoja maahanmuuttajamiehiä, osa selvästi huumeiden vaikutuksen alaisina, joillain jopa golfmailoja ym. kättä pidempää aivan avoimesti esillä.
Paikka oli roskainen, siellä haisi, eivätkä rullaportaat enää toimineet.

Tulemme suorittamaan alueella partiointia jatkossakin.

 

Suomalainen: Muista että olet omillasi

Oli kyse sitten laittomasti maassa olevista “paperittomista”, ISIS:tä tukemaan menneistä ihmisistä, tai laitonta meritaksia hyödyntävistä “siirtolaisista”:
Heitä kyllä ollaan valmiita auttamaan maailman tappiin asti valtiovallan toimesta.

Suomalaiset saavat jäädä oman onnensa nojaan niin maailmalla- kuin kotimaassakin.

Tai sitten jos olet “julkkis” – valtamedia rientää avuksesi:

Lotta Backlundin veli vaipui koomaan Yhdysvalloissa – poikkeuksellinen avunpyyntö somessa: ”Yritämme saada hänet Suomeen”

Tavallinen suomalainen kun joutuu pulaan, apua ei ole odettavissa. Muilta kuin omilta:
Thaimassa sairaalassa jumissa oleva Miikka voi nyt paremmin, kiitos häntä auttaneiden veljien ja kanssasuomalaisten.

Pääministeri Rinne HS:lle: Isis-leirillä olevia suomalaisia on perustus­lain takia lähtö­kohtaisesti autettava. Miikka saa kuolla Thaimaahan.

Antti Rinne HS:ssä

”Siellä on leirillä täysin syyttömiä lapsia vaarallisissa olosuhteissa. Heitä täytyy pystyä tavalla tai toisella auttamaan. Lisäksi on aikuisia ihmisiä, joita mahdollisesti epäillään terroristisesta toiminnasta. Meidän täytyy selvittää näiden aikuisten riskit, mutta jokaisella suomalaisella on perustuslain mukaan oikeus saapua Suomeen”, pääministeri sanoi Helsingin Sanomille EU:n huippukokouksen päätyttyä Brysselissä.

 

Lapset toki erikseen, mutta Suomella ei ole velvollisuutta auttaa “Kalifaattiin” terroria harjoittamaan tai sitä tukemaan menneitä aikuisia.
Päinvastoin tulee huolehtia siitä että he joutuvat asianmukaisen tuomioistuimen eteen Syyriassa, jossa heidän osallisuutensa selvitetään.

Samaan aikaan kun hallitus on kovasti huolissaan terroristeista, Miikan piina Thaimaassa jatkuu.
Aika alkaa suomalaisella käymään vähiin:

 

Liity mukaan suojelemaan omaa paikkakuntaasi ja maatasi!

Hae jäseneksi tästä

Mika Ranta nettiradiossa tänään klo 18-22

AD – Nettiradio

Asiaa ainakin Miikasta ja muustakin.

Miikan piina jatkuu

UMV:

Miikka edelleen Thaimaassa – Finnair on hylännyt jo kolme myönteistä lääkärintodistusta lentokuntoisuudesta!

https://mvlehti.net/2019/06/07/miikka-edelleen-thaimaassa-finnair-on-hylannyt-jo-kolme-myonteista-laakarintodistusta-lentokuntoisuudesta/