
Mar 29
Seuraava aalto Ruotsista jo tulossa?
Oli kysymys sitten koronaa pakenevista tai matuista, tilanne länsirajalla on huono.
Itärajalla olemme venäläisten armoilla.
Ylekin jo myöntää, että raja pitäisi sulkea kunnolla, eikä vain kylttejä laittamalla.
Yle: työmatkaliikenne rajan yli pitäisi keskeyttää
Ja itse presidentti Niinistökin on jo huolissaan:
Suomeen voisi koronakriisissä tulla avunetsijöitä Ruotsista ja Venäjältä
Päällikkö itse uutta flyeria jakamassa:


Mar 19
Video Helsingin partiosta
Partiointia ja toimintaa Helsingissä tammikuussa. Videolla haluamme esitellä toimintaamme ja myös järjestön naisia joita meillä on runsaasti niin jäseninä kuin johtajinakin. Video julkaistaan viiveellä koska partion kuvaus oli osa toista projektia joka valmistui vasta hiljattain.
Mar 13
Kansallismieliset naiset – aktivoitukaa!
Me Suomen kansallismieliset naiset emme aio katsoa sivusta kun vihamielinen valtiokoneisto, massamaahanmuutto ja globalismi tuhoavat maamme. Me työskentelemme joka päivä tavoitteidemme, paremman Suomen, todellisen itsenäisyyden ja sananvapauden puolesta kansallismielisissä järjestöissä, vaikutamme medioissa, toimimme kaduilla yksin ja yhdessä.
Soldiers of Odinissa on naisia mukana siinä kun miehiäkin, johtajina, aktiiveina, rivijäseninä ja tukijoina, kukin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Aktivoidu sinäkin ja tule mukaan toimintaan!
Hae jäseneksi
Mar 08
Onko yhteiskuntajärjestys uhattuna tänä keväänä?
Tämän hetkinen hallituksemme joutunee kevään mittaan tilanteeseen, josta se ei enää kunnialla selviä.

Kyseessä on “kolmitehoinen” vaikutus:
- Turkin uudelleenlaukaisema pakolaisvyöry.
- Samanaikaisesti tapahtuva koronavirusepidemian osittain hallitsematon leviäminen.
- Hallituksen jo valmiiksi epäonnistunut politiikka, varsinkin taloudessa.
Vasemmistovetoinen hallitus on osoittanut välinpitämättömyytensä omaa kansaa kohtaan, eivätkä tavalliset suomalaiset tule olemaan tärkeysjärjestyksen huipulla, kun kriisit kevättä myöten syvenevät.
Ota aloite omiin käsiin!
Liity meihin, ja auta omaa kuntaasi säilymään turvallisena!


